Vauhdikasta menoa.

Mä oon kova poika nukkumaan. Mut mä keräänkin sillon aina voimia, että jaksan sit riehua. Eilenkin töissä nukuin melkein koko päivän; mitä nyt muutaman kerran tehtiin pikkulenkki ulkona. Ku pääsin töistä (siis ku Emäntä malttoi lähteä pois töistä), mulla oli niin paljon virtaa, ettei se raaskinu mua heti laittaa koppaan. Niinpä mä sain temmeltää vartin verran nurmikolla - mutta oli se aika haastavaa, ku siinähän pitää olla hihnassa, ku iso tie menee vieressä ja paljon autoja. Mutta silti mä menin niinku joku propelli, aivan pöhkönä ympyrää ynnä muita kuvioita. Emäntä aina välillä purki sitä hihnasotkua, minkä sain aikaan. Ei mun vauhti ollu yhtään laantunu sillonkaan, ku Emäntä nosti mut autoon ja koppaan. Mutta ei se mua haitannu, mulla oli siellä tikku, jota sain jyrsiä ja sit nukuinkin koko kotimatkan. Ja illalla mä taas otin uudet spurtit kotona, mutta enpä viitti sitä tässä erikseen selittää. Samaa kohellusta...

JÄLLEEN UUSI KAVERI
Tapasin sunnuntaina taas uuden koirakaverin, yes! Tää Mona on myös tyttö niinku mun kaikki edellisetkin kaverit. Mut tää on vielä suurempi kuin Tuisku (ja vanhempikin - jo yli 3-vuotias). Väri on musta ja rotu on suursnautseri. Ei se minusta paljon piitannu, ku sillä oli pallo, jota se rakasti yli kaiken. Mutta sain mä sen vähän juoksemaan, ku oikein anelin. Pikkasen mun piti välillä vingahdella, ku se oli niin iso, että vähän sitä varotin, ettei juoksis mua ihan kumoon. Oli meillä ihan kivaa - ja sen jälkeen mä taas NUKUIN.

Tässä Mona ja minä:

KILJUNTAA
Mähän oon aika hiljanen kaveri (mistä Emäntä on ilonen). Emmä oikein varsinaisesti hauku missään tilanteessa ja murisenkin vain leluilleni (ahkerasti) ja Emäntää haukun joskus, kun se ei anna mun napsia multaa kukkapurkista tai järsiä silitysraudan johtoa tai jykertää mattoa. Aina se kieltää ja sillon mä kitinähaukun, mutta se on niin tomerana, että pakko mun on aina luovuttaa... (mitään kivaa ei saa tehdä!!!).
Mutta sunnuntaiaamuna mä pääsin pesulle. Se oli kivaa, suihkuttaminen on ihan mukavaa, ku siihen olin jo Kasvattajan luona tottunu. Ja föönauskin meni ihan hauskasti, ku Emäntä oli ostanu uuden föönin ja se oli nopee ja tehokas - siis se fööni, Emäntä ei niinkään. Mutta sitten PÄÄSIN kynsienleikkuuseen. Kyllähän mä siihenkin olin ennen tottunu, mutta vissiin se nyt oli vähän honteloa touhua, ku mun oli pakko kiljua. Mä kiljuin niin paljon kuin kurkusta irtos, mutta arvaa auttoko se. Ei auttanu! Kahden kynnen ajan kiljuin, mutta Emäntä vain jutteli lempeesti ja sanoi, ettei näitä enää montaa ole, joten ole nyt vaan hiljaa. Ja niin mä sit aattelin, että koska ei se homma kuitenkaan yhtään sattunu, ni kai mä voin lopettaa sen kiljumisen. Ja hyvä olikin, nopsastihan ne kynnet sit oli leikattu.

UUSIA OPPEJA
Mä osaan jo pikku juttuja. Ainakin mä osaan käskystä istua. Sitä on kyl vähän vaikea testata, ku niinku oonkin jo kertonu, mä istahtelen aina ku pysähdyn, ni ei kukaan meinaa ehtiä käskemään. Mutta kyllä mä osaan!
Ja sit ku Emäntä lähtee ulos ja näyttää kämmentä ja sanoo odota, mä tiedän, ettei mun kannata lähtee sen perään juoksemaan: siinä on vaara, että jään oven väliin. Sillon jään kiltisti sisälle ja otan sen sit yleensä levon kannalta ja meen koisimaan.
Ja Fiksu tänne-käskyä mä myös tottelen jo melko sujuvasti. Yhtenä päivänä Emäntä testas sitä, ku leikittiin nurmikolla ihanan pikkupojan, Noelin (1v5kk), kanssa. Aina ku mä juoksin Noelia kohti ja juuri ku olin saavuttamassa sen, Emäntä huusi Fiksu tänne, mä tein salamana u-käännöksen ja pinkasin Emännän luokse. Ja melkein joka kerta sain pikku namin.
Kyllä musta vielä fiksu tulee......ai, niin, mähän oonkin jo!!!