Kiirusta pukkaa...

...ei mulla, mut Emännällä.  Se ei ollenkaa kerkee olla mun sihteerinä näissä blogipäivityksissä. Siks näitä tulee niin harvakseen.

Syksy on kyl menny ihan hyvin, vaikka vähän harmittaakin, ku ei Depi enää asu meillä. Mutta onneks se käy mun kans lenkillä silloin tällöin, ni ei päästä ihan toisiamme unohtamaan.

Ihan kauheen kuranenhan tää syksy on ollu. Ja PIMEE! (Melkein) kaikilla lenkeillä pitää Emännällä olla otsalamppu, että nähtäis, ettei kävellä ojaan. Ja turvaliivit pitää olla päällä. Arvatkaa muistaako Emäntä IKINÄ laittaa omaa liiviänsä??? Mulle se pukee aina ensin kurapuvun, jossa on kunnon heijastimet - sitte lähdetään ulos - sitte rapuista päästyämme Emäntä sanoo "ai nii" ja tehdään uu-käännös ja mennään takasin, että Emäntäkin laittaa turvaliivin. Mä oon jo oppinu melkein tekemään sen uu-käännöksen jo ennenkuin Emäntä sanoo "ai nii"  ;)

Mä en voi tänne nyt laittaa mitään kuvia itestäni, ku Emäntä ei oo vieny mua trimmaukseen vaan on vaan ite saksinu mun turkkia sieltä täältä. Mä muistutan siis lähinnä uuniluutaa, eikä Emäntä halua ottaa must valokuvia. (Eikä ulkoiluttaa päivänvalossa!) Iltasin se harjaa mua ja joka kertaa motkottaa, että "kamala ku sä oot hirveen näkönen". HÖH! Veis mut Arjalle, että saatais must nätti!!!

Nyt Emännällä on taas hirvee hoppu hommiin. Onneks sil alkaa joululoma ens viikol, ni rauhottus vähä tää elämä - ja EHKÄ - sais päivitettyy tätä blogiakin vähän ahkerammin.

Moikka!
t. Fiksu - The Uuniluuta

Mitäs mä sanoin!

Ähäpiti pihkanokka! Siitäs sai Emäntä luulotautineen: eläinlääkäri totes mut täysin terveeks!!! Veren kaikki arvot oli ihan OK, eikä Emännän innolla keräämässä kakassakaan ollut mitään vikaa. Ellei viaksi lasketa sitä pehmeyttä ;)  Sen verran mun viel pitää "kärsiä", että muutaman viikon ajan saan vain yhtä ainutta ruokaa, gastro intestinalia, että nähdään, oisko sillä jokin vaikutus. Jos ei oo, ni ehkä mahdollisesti viel kokeillaan jotain ruokatestiä mahdollisen allergian selvittämiseks. Mut voihan olla että pehmee kakkimus kuuluu vain mun ominaisuuteen. Sen kans sit on Emännänkin vaa elettävä, nih!

terv. Fiksu, The Pehmopeppu

Lääkärissä.

Kyllä on ihan pöhkö toi Emäntä. Mä en oo yhtään kipee ja mä oon reipas ja vauhdikas ja syön hyvin eikä mua mikään vaivaa. Silti se vei mut eläinlääkäriin! Se ku on huolissaan mun kakasta. Kakasta!!! Voitteko kuvitella? Mun kakka on mukamas tavallista löysempää. Höh, semmostahan se on ollu koko mun ikäni. Mutta Emäntä on nyt vaan saanu päähänsä, että mua pitää tutkia. Ku meil on toi ihana hoitokoira Depi, jonka kakka on Emännän mielestä sopivan kovaa. Voi elämän kevät, että ihmismammat on herkkiä! Miettiä nyt mokomaa kakka-asiaa.

Pakko mun vaan oli siihen sit alistua. Ensin Emäntä kiusas mua kolmena päivänä pökkäämällä mun kurkkuun jonku ihme matolääkkeen. Voi rähmä, justhan mä kesäkuussa semmosen satsin söin! Ja sit se raahas mut sinne lääkäriin. Mä siellä odotushuoneessa ruikutin hirveesti, ku oisin halunnu mennä heti sinne lääkärin huoneeseen. Mutta kauan piti ruikuttaa, ennenkuin mut sinne päästettiin. Sitte nostettiin pöydälle ja mä haistelin lääkärin käsiä. Mut sitte kuulkaa: se rupes mua koittelemaan!!! Mähän sit vähä poikamaisesti murisin, malliks. Niinpä mulle sitte laitettii kuonokoppa, ku se lääkäri ei kuulemma halua mun hampaita ranteeseensa. No, mä sit murisin koko tutkimuksen ajan. Sydämestäki lääkäri kuuli vain murinaa. (Mutta yhtään en rimpuillu!)
   Paitsi sitte, ku avustaja alko laittaa piikkiä mun sääreen! Sillon vähä yritin potkia. Mut Emäntä rutisti mua kovaa enkä päässy liikkumaan. Kahteen putkiloon otettiin verta. No, siinäpähän nyt tutkivat, mitä mun sisuksissa virtaa!

He-he, kyllä Emännällekin annettiin tehtävä: se sai mukaan purkin, johon sen pitää kerätä mun kakkaa kolmena päivänä. Ha-ha-ha, saa Emäntä maistaa omaa lääkettään. Ittepähän halus mua tutkituttaa, ni saapi nyt keräillä paskaa! Se on sille ihan oikein!

Terv. Fiksu, terve ku pukki (kunnes toisin todistetaan?)

Ketjureaktio

Täs yhtenä päivänä Emäntä tuli keittiöön ja näki mut nukkumassa keskellä keittiön ruokapöytää. On se niin väärin, että se komensi mut siitä pois. Mitäs itte oli jättäny villatakkinsa siihen pöydälle! Kai mä ny saan sen villatakin päällä nukkua!!!

t. Fiksu *väärin kohdeltu*

Marjastus

Me ollaan Depin kanssa käyty jo monta kertaa Emännän kanssa puolukassa. Tässä on kuva meistä noin viikko sitten. Kattokaa ny tota Depiä kuinka nätti se on!!! Onks ihme että mä viihdyn sen kanssa?

Kannattaako naakkoja jahdata?

Arvatkaa, mitä mä oon oppinu. Ku mua niiiiiin ärsyttää noi naakat tuolla lenkillä, ku ne hyppelehtii keskellä tietä ja lentelehtii ympäriinsä, ni mä oon niitä yrittäny vähä jahdata. Mutta huonostihan siinä käy ku emmä kerkii ku puol metrii ampasta, ni heti on hihna jarruna (ku Emäntä ei päästä irti!) Mutta nyt mä oon keksiny viel paremman jutskan: ku mä vain vilkasen niitä naakkoja enkä ampasekaan niitten perään vaan käännynkin Emäntään päin, ni voitteko kuvitella: mä saan NAMInappuloita!!! Jipii, kyllä namit aina naakat voittaa! (Ja Emäntä nauraa kippurassa, ku mä oon muka niin hassu!)

Tiiätteks mitä mä oon opettanu tolle meijän hoitokoiralle, Depille? Se kuulkaa on kuin onkin oppinu NUOLEMAAN. En tiiä, onko se mun opetuksen ansiota vai oliko se aluksi vain niin ujo, ettei uskaltanu nuolla. Nyt se nuolee usein Emännän käsiä ja naamaa (vaikka oon mä huomannu, että Emäntä ei oikein antais nuolla, ku ei tiedä onko Depi kotonaan saanu ketään nuolla. Olis vähä noloa, jos sitä on ennen kielletty nuolemasta ja nyt mä oisin näyttäny sille huonoa esimerkkiä.)

Depi on 9-vuotias, eikä oikein suostu mun kanssa paljoo riehumaan. Mutta näköjään se tykkää, ku Emäntä sitä "höyhentää". Silloin se innokkaasti leikkipuree ja leikkihyökkää Emännän kimppuun. Mutta hitto ku mä yritän yhtyä leikkiin mukaan, ni Emäntä mua kieltää. Mä muka puren liian kovaa!!! Höh, mähän oon vaan ilonen ja innokas ja POIKA! Eikai poikakoira voi kovin hellästi purra???

Arvatkaa mitä Depi on mulle opettanu. No, ku Depi on kauheen AHNE, ni ku Emäntä menee apukeittiöön laittamaan meille ruoka-annokset, ni Depi haukkuu oven takana koko odotteluajan. No, mä oon siihen oppinu kans, joten me sit haukutaan yhdessä. Lopetetaan kyl heti ku ovi aukee ja Depi saa ensin ruoan apukeittiöön ja mä keittiöön. Ja molemmat me osataan kyllä odottaa, että saadaan lupa syödä! Ollaan me niin kilttejä karvakavereita.

Nyt on aamu, ja kohta päästään lenkille. Olispa taas paljon naakkoja tiellä, ni mä voisin niitä VILKAISTA ja sit anoa namia!

t: Fiksu, The Naakkavahti

Onnen päivät

Nyt on kuulkaa elämä mallillaan. Mä oon saanu kotiin uuden kaverin, Depin, joka asuu meillä koko syyskuun ajan. Depi on nii-iin söpö ja ihana shetlannin lammaskoira ja me ollaan tosihyviä kavereita. Käydään pari kertaa päivässä vähän pidemmällä lenkillä ja monta muuta pikkulenkkiä siinä välissä. Emäntä kehuu Depiä ku se on hihnassa rauhallinen eikä vedä eikä kohella eikä kuseksi koko aikaa. (Onks joku muu jotenkin koheltaja?)

Ne ajat ku ollaan kaksistaan kotona, me vaan nukutaan. Ku Emäntä tulee kotiin, me riemastutaan ihan vauhkoiksi, vaikka Emäntä yrittääkin meitä hillitä. Mutta ku Isäntä tulee, ni villiinnytään kyllä silloinkin, mutta sen lisäksi Depi haukkuu sitä pontevasti. Emäntä on ennen ollu sitä mieltä, että meikäpoika on kova haukkumaan, mutta nythän se kuulee, etten mä niin paljo haukukaan. Depi haukkuu enemmän. Mutta Depin haukku kuulostaa semmoselta hyväntahtoselta ja lempeältä (paitsi sillon ku se haukkuu kissalle!) ku taas mun haukku kuulostaa aina kauheen vihaselta. Emmä mikään vihanen oo, mullon vaan miähekäs ääni!!!

Mä oon yrittäny tyrkyttää Depille mun leluja, mut ei se niitä huoli. Yhtään se ei lähe mun perään, vaikka mä yritän houkutella sitä jahtaamaan mua. Se on kai sit niin vanha, ettei leluleikit huvita. (Se on siis 9 vuotta.) Mutta kyllä se välillä pyytää mua nujutukseen mukaan. Sillon me vähän painia nujuutetaan - hampsitaan toisiamme kaulakarvoista ja pikkasen ajetaan toisiamme takaa. Joskus me molemmat reuhataan kilpaa Emännän tai Isännän kanssa. Mutta siinäki kohtaa Emäntä aina kehuu Depiä ku se ei nipistele edes reuhatessaan, ku mä taas en millään osaa olla nipistelemättä ku mä innostun.

Sit illalla ku me ängetään molemmat Emännän syliin telkkarin ääreen, ni Depi ei nuole!!! Se vaan hengittää Emännän korvaan tai naamaan, mutta ei nuole! MITEN se pystyy olemaan nuolematta??? Mä nuolen AINA ku pääsen kielenmitan päähän!!!

Tässähän nämä tärkeimmät tämän hetken uutiset!

Terv. Fiksu. The Pusu-Villa.

Oonks mä vähä tyhmä?

Meist villiksist sanotaa ett ollaan tosi fiksuja. Meikäpoika jopa niin fiksu, että nimikin on  Fiksu. Nyt on heränny epäilys, etten oiskaan kovin fiksu! Emäntä ei nimittäin ollenkaan tietäis, että mä käyn välillä öisin kuse pissalla olkkarin matolla, jos mä vaan aamuisin kävelisin pissapaikan ohi muinakoirina. Mut ku aamulla herätään ja mennään Emännän kanssa olkkarin läpi, mun on ihan pakko käydä nuuhkasemassa sitä aikaansaannostani - ja niin Emännällä herää epäilys, että siinä (viime viikolla pesulasta haetulla) matolla saattas jotain olla, vaikkei mitään näykään. Niinpä Emäntä kokeilee paljailla varpaillaan --- ja JOO, märkähän se matto on! Eihän se Emäntä MULLE tunnusta, että se on sen huomannu, mutta kyllähän mä sen hoksaan, ku se telkee mut keittiöön ja hakee vessasta Super kymppiä ja yrittää hinkata sitä mattoa. Kyllä mä sen kuulen! Ja sit lenkillä Emäntä mutisee mulle, että pitikin sulle antaa noin tyhmä nimi ku Fiksu. Pöljä olis ollu parempi!

Terv. Fiksu, The Böljä! (JEEES! Böljä onkin viel parempi ku Pöljä!)

Rohtuuko koiran huulet?

Juu,
mutta Emäntä ei yhtään tykänny, ku "lainasin" sen huulirasvaa. Kauheesti ärjyen se tuli mua kohti ja möykkäs, että et kyllä sitä riko!!! Mähän juoksin karkuun pöydän alle ja narskuttelin sitä rasvaputkiloo hampaissani, ku siitä kuului niin kiva ääni. (Eihän Emäntä muuten ois hoksannutkaan, että otin sen huulirasvan, jos se ei ois naksunu niin kivasti!) Ihan säpäleikshän mä sen putkilon sain, mutta Emäntä oli kyl aika näppärä, ku nappas sen sisällön -sen rasvan- talteen. Kyllä se näkyy sillä vieläkin huuliaan rasvaavan, vaikka kyllä siihen tuli muutama hampaanjälki minultakin ;)

ENTÄS SYÖKÖS KOIRA KANGASTA?

No ei!
Vaikka Emäntä yrittää sitäkin syöttää.
Oltiin ihan normilenkillä ja Emäntä aina välillä antaa mulle namia. Ku oon kiltisti ku tulee vaikka auto tai mopo vastaan. No, sit tuli auto ja Emäntä törkkäs mulle namia suuhun. Oltiin ihan hölmistyneitä kumpikin ku mulla oli kangastilkku hampaiden välissä ja Emäntä hämäänty, ku mul oli sininen kieli. Sit se tajuskin, että sehän olikin pikkupala sinistä pellavakangasta, joka oli jääny sen taskuun, ku se tilkku oli kaupassa värimallina vetoketjua varten. Semmosta namia yritti mulle syöttää!!! Mut eihän se meinannu sitä saada multa pois, ku mä aattelin, että pidän sen itelläni, ku kert sain. No, luovutin sen sit lopulta, ku näytti siltä, että Emännältä menee pissa housuun, ku se nauro niin hirveesti ;)

Terv. Fiksu, Emäntääkin fiksumpi!

Kohellusta ja viherrystä

Ette kyl arvaa kuka on koheltanu. Tai no joo: mähän se olin! Nukuin soffalla täydessä unessa, ku vieras mies tupsahti ovesta ja mähän pomppasin haukkumaan, mutta samalla törmäsin johonkin tai kompastuin tai jotain ja muutama sekunti oli vaan haukun sekaista vinkunaa ja piti päättää kumpaa tekis. Päätin sit vaan parkua, ku sattu niin saamaristi!!! Menin tuolin alle parkumaan. Ku siitä jotenkin tokenin, ni Emäntä yritti selvittää, mihin sattu, mutta ei minusta mitään selvää saanu; en ontunu, mutta olin muuten vain aika hiljasta poikaa. Se oli yks sunnuntai-ilta, joten ei siihen hätään nyt mitään eläinlääkäriäkään osattu haalia. Mutta koska yöllä tutisin kivun takia, ni aamulla Emäntä sit tilas eläinlääkäriajan. Siellä mua näpelöitiin joka puolelta ja tultiin siihen tulokseen, että mulla oli oikean etujalan olkavarren venähdys - mutta ei paha, koska se ei vaikeuttanu mun liikkumista. Sain kuitenkin särkylääkettä, koska kipeähän se oli. Ja pian se lääke helpotti. Mä yritän luvata olla koheltamatta tästedes!

Juhannuksena oltiin mökillä. Se oli eka kerta tänä kesänä, joten oli meinaan ruoho kasvanu melko pitkäksi. Ei sitä voinu ajaa ruohonleikkurilla vaan Isäntä joutui niittämään sen niittokoneella. No siitähän tuli Emännälle haravoimispuuhaa moneksi tunniksi ja mä sain olla hommissa mukana koko päivän. Arvaatte varmaan, että päivän päätteeksi mä olin melko VIHREE!!!

Terv. The Fihree-Fiksu

Emännän tyhmyys

Ei kyl paljoo järjen valo säteile Emännällä - tai sit se on vaan pirun laiska! Täs pari viikkoo sitte mulle tuli pissahätä keskellä yötä ja yritin herättää Emäntää (ja vähä Isäntääkin) kävelemällä niitten päällä ja nuolemalla naamaa, mut ne vaan komensi, että nyt nukutaan! Eihän mun sit muu auttanu ku käydä kusasemassa matolle ja jatkaa sitte nukkumista. Kyllähän Emäntä aamulla huomas tyhmyytensä, mutta oppiko se mitään? EI!

Viime yönä mulle tuli erilainen hätä ja yritin taas Emäntää hereille. Tallustelin päällä ja nuolin naamaa ja niskaa ja käsiä ja mitä sain aikaan: Nuku nyt-komento vain kuului. No, en kai mä voinu nukkua, ku oli hirvee paskahätä!!! Kävin sit keittiössä kakkimassa ja tulin nukkumaan niinku käsky kävi. No, aamulla sit Emännällekin totuus valkeni ja kuulin, kun se sano Isännälle: "Seuraavalla kerralla on kyl pakko lähtee Fiksun kans ulos keskellä yötä, jos se herättää."

Mä en kyl oo niin varma, viittinkö enää vaivautua herättelemään...

terv. Fiksu, The Hätänen

Saippuakuplien metsästys

Mä en tiennykään, kuinka hauskaa voi olla saippuakuplien jahtaaminen! Mutta ku Noelin äiti niitä ampui, niin mä INNOSTUIN ottamaan niitä kiinni kilpaa Noelin kanssa. Ampui? No, ampui ampui, ku sillä on sellanen saippuakuplapyssy, mistä tulee ISOJA ja   p i e n i ä   kuplia ja joskus ne pikkukuplat on isojen sisässä. No, enivei, Noel sai niitä kuplia poksautettua käsillään ja mä kuonolla! Voi että meillä oli hauskaa - ja tuulikin osallistui leikkiin: yritti puhaltaa kuplat niin pitkälle tai ylös, ettei me saatu niitä aina kiinni. Vähä mua sit väsytti sen leikin jälkeen.

Mitähän seuraavaks leikittäis?

terv. Fiksu, The Vauhtikoira

Iltatoimet.

Meikäläisen nukkumaanmenorutiinit alkavat siitä, ku ekaks käydään pikku pissakakkalenkki. Tontin ympäri kierretään ja vähän ennen roskapönttöä pökätään se kakka, ettei Emännän tarvi sitä pitkälle kantaa. Sisälle tultua Emäntä menee pesemään hampaita(an) ja mä annan kyytiä mun possunpuolikkaalle tai lehmänrämälle. (Kumma ku mun kaikki kivat lelut on jotenkin räjähtäneitä.) Niitä mä juoksutan tuhatta ja sataa makkarista olkkarin kautta keittiöön ja takasin, ainakin miljuuna kertaa. Ja välillä sohvien ja tuolien ja sängyn kautta. Pitäähän niitä leluja vähän tuulettaa! Samalla siinä matotkin rullaantuu, hyvää se niillekin tekee!

Sit mä oon aika hengästyny - ja latkin vettä.

Emäntä (yrittää) ottaa päiväpeiton pois sängyn päältä. Mä pompin siinä päällä ja peiton sisällä ja alla ja päällä ja sisällä ja yritän "auttaa!".  Kyllä se joka ilta jotenkin onnistuu...

Ku saadaan peitto pois, Emäntä alkaa riisua ja sillä aikaa mä kaivan tyynyn alta Emännän yöpaidan. Mä haluan olla avulias herrasmies. Ravistelen sen paidan valmiiksi levälleen siihen sängyn päälle, ni sen ei ite tartte muuta ku pujahtaa paidan sisään. Tosin mä en aina haluaiskaan antaa sitä paitaa Emännälle, mutta koska mä tiedän, että saan aina iltatikun järsittäväksi, niin pukekoon Emäntä yökkärinsä!

Tikkua sängyssä järsiessäni Emäntä pujahtaa peiton alle ja sammuttaa valot. Ku mun tikku loppuu, mä hyppään lattialle taas vähän juomaan. Sit mä käyn kuiskaamassa hyvät yöt Emännän korvaan ja hyppään taas lattialle. Sieltä mä sit pikkasen inisen merkiksi Emännälle, että vilauttaa valoja sen verran, että mä saan hypättyä pöydälle. Tähtäys pöydälle nimittäin onnistuu paremmin valossa, terv. nimim. kokemusta on pimeässä epäonnistuneesta tähtäyksestä! No, ku Emäntä klikkaa valot päälle mä hyppään ja samantien Emäntä sammuttaa valon. Mä vaan tarkistan, että Emännän käsilaukku on paikallaan siinä pöydällä ja hyppään sitten lattialle. Niinpäin se hyppy onnistuu pimeässäkin.

Enää on jäljellä yks hyppy: sänkyyn Emännän kylkeen huokaisten unten maille. Isäntäkin tulee jossain vaiheessa nukkumaan, mutta siitä me ei mitään tiedetä, ku nukutaan!!!

Terv. Fiksu, The Iltapupu

Maaliskuun kuvasatoa

Emäntää täytyy ompeluhommissa autella. Tosin tämmöstä karvasta apulaista katsoessaan Emännälle on heränny ajatus, että tästä takkuturkista pitäis päästä eroon.

Aamuhangella on huisin hauskaa juosta ja hakea Emännän viskaamia leluja. Vauhtia piisaa, eikä takkukarvat haittaa yhhhhtääään!

Takan eessäkin on ihan mainiota lekotella kaikkine karvoineni. Mitä ne takkuturkista höpisee???

HELP ME! Se vei mut Arjan kynsiin - ja must tuli NAHKAPOIKA! Ja Emäntä kehtaa olla maireena tyytyväisyydestä. Tämmöset läppäkorvatkin mulle tuli, niitä pitää usein läpsytellä. Ja Emäntä vaan ihailee!

KUKA tonne peiliin on tullu??? Ennen siel oli ihana VILLAkoira! Nyt joku ihan outo tyyppi, jolle pitää vähän urahdella ja käydä sen kuonoa vähän haistelemassa (ei haise millekään!). Mistä toi tyyppi tänne tuli?

Emäntä otti valokuvan koiralenkin varrelta maaliskuun 23. pvä. Se väittää, että nää puolukat on erehtyneet kuukaudesta. Näitten pitäis esiintyä vain joskus elo-syyskuun paikkeilla. Onkohan nää pahasti myöhässä vai kaameesti etuajassa?

Terv. Fiksu, The Kynitty!

Lomailua

Tämä poikapa pääsi käymään oikealla lomalla. Emännän kanssa vietettiin viis päivää Rantasipi Aulangon Kylpylässä. No, muahan ei kyl mihkään altaaseen huolittu, mutta oli mulla kiva hotellihuone, jossa mulla oli oma sänky. (Tai yhden yön siinä sängyssä kyllä nukkui Isäntä, mutta kolme muuta yötä mä sain olla siinä yksikseni, aaaaah mitä ylellisyyttä!) Ensin lauantaina ja sunnuntaina oltiin isolla porukalla, ku isäntäväki ja lapset perheineen oli mukana, mutta sen jälkeen olin Emännän kanssa kaksistaan keskiviikkoon asti. Ulkoiltiin tosi paljon, ilmat olivat oikein otolliset: opin heti, että ulkoa sisälle tullessa ei heti hypätäkään sänkyyn vaan avataan kylppärin ovi nenällä ja sitten hipsitään suihkukoppiin odottamaan, että Emäntä saa litimärät vaatteensa naulakkoon ja tulee suihkuttamaan kurat mun jaloista ja alustapuolelta. Mulla on nyt toooosi pitkät karvat ja kura ja loska tarttuu kivasti - eikä nyt juuri kurattomia ja loskattomia lenkkejä pääse tekemään!

Arvatkaa, pitikö hotellissa haukkua käytävästä kuuluvia ääniä. Mun mielestä kyllä piti, mutta Emännän mielestä ei. No, mä tein semmosen kompromissin, että mä maltoin pääosin olla Emännän mieliksi, enkä paljoa haukkunu. Mutta JOSKUS oli kyl ihan pakko!!! Varsinkin, jos keskellä yötä kuului käytävästä joku mökä, ni mähän räjähdin. Ha-ha, hassua ku Emäntä sai sätkyn ja oli pudota sängystä.

Parina päivänä mä pikkasen inisin Emännän perään, ku se jätti mut yksin huoneeseen ja meni ite syömään tai pulikoimaan. Mutta en mä sitte enää viittiny - ainahan se takasin kuitenkin tuli. Mutta kyllä siellä naapurihuoneissa oli koiria, jotka ulisi ja ulvoi, ku jäi yksin. En mä viittiny niihin ulvontoihin osallistua ollenkaan.

Emäntä halus ottaa reissun opetuksen kannalta ja aatteli, että treenaa mun kanssa vastaantulevien koirien kohtaamista. No, se homma meni ihan plörinäksi!  Viiden päivän aikana lenkillä tuli vastaan tasan yksi koira. Ja se kohtaaminen meni ihan mallikkaasti: käyttäydyin juuri niinkuin pitikin, en huomioinut vastaantulijaa oikeastaan ollenkaan. Kolme kertaa päivässä tehtiin n. tunnin lenkki, mutta ei juuri ristin sielua tullut vastaan - kotilenkeilläkin näkyy enemmän liikettä ;)  HEH HEH, EI KAI NE OTOLLISET, KURASET JA RÄNTÄSATEISET ILMAT VAAN OLLEET SYYNÄ SIIHEN, ETTEI KUKAAN MUU ULKOILLUT???

No, pääasia oli, että Emännällä ja mulla oli kivaa. Paljon nähtiin kauriin ja peuran jälkiä. Ja Emäntä näki myös lumikon vilistelevän sillan alla, mutta mä en mitään semmosta huomannu. Hevosia mä näin, mutta nekään ei tulleet niin lähelle, että olisin päässyt haistelemaan - vaikka Emäntä olis halunnu niittenkin kohtaamista mulle opettaa.

En panis hanttiin, vaikka Emäntä tekis vähän useemminkin tommosia kylpyläreissuja, mihin mä pääsen mukaan. Kivaa oli!!!

t. Fiksu, The Hotellikoira

Pullavaras

Tiiättekö mitä tapahtuu herkkämahaselle koiralle, ku se syö kymmenensentin pötkön pitkopullaa? Meneekö massu sekasin? No, ei mee!!!  Mä pääsin tän todistamaan lauantaina, ku Emäntä oli reissussa ja sain jäädä Isännän kanssa kaksistaan kotiin. Isäntä ei oo niin tarkka, mitä pöydille jää, ku se lähtee pois keittiöstä. Mä pääsen herkuttelemaan! (Ja ku Emäntä tuli kotiin sain kuulla kuinka se taas läksytti Isäntää...) No, lauantaina mä vetäsin kitusiini sen hervottoman pullapötkön ja vaikka kuinka kotiväki vahti mun mahdollisia mahavaivojani, niin mitään ei tapahtunu!  Tai siis jos ei oteta huomioon sitä, että ei tullut sunnuntaina edes aamu- eikä päiväkakkaa, mutta illalla tuli sit ihan normaali iltakakka. Ha-ha, siitäs sai isäntäväki! Lisää pullaa, please!

Must on tullu jo melko aikuinen: ei mua enää huvita repiä Emännän lankakeriä, ku se neuloo. Eikä huvita järsiä Isännän Reinoja. Enkä mä enää riko sukkia - vaikka niitä tykkään kyllä kanniskella. Varsinkin Emännän villasukat on kivoja nukkuma-alustoja. Mutta sängyn petaamisessa mä kyllä AUTAN ihan niinkuin pentunakin. Vähän mua kyrsii, ku Emäntä aika usein jättää mut petaamisen ajaksi oven ulkopuolelle :(    Tai sit se ei petaa ollenkaan!
Ja kaipa sekin on aikuistumisen merkki, ku en enää iltaisin riehu nukkumaan mennessä. Tai siis mä hoidan sen riehumisen ennen nukkumaanmenoa. Säntään miljuuna kertaa keittiön olkkarin ja makkarin väliä samalla pomppien kaikkien sohvien ja tuolien yli ja pöytien ympäri. Joskus lelu suussa. joskus pelkkä kieli pitkällä. Sit mä juon, ja yleensä siinä vaiheessa onkin jo nukkumaanmenoaika ja mä saan iltatikun järsittäväks - ja sen jälkeen kolautan luuni Emännän sängyn viereen ja alan untenmaille.

Terv. Fiksu, The Pullero

Uusi herkku

Emäntä tykkää kattoo Emmerdalea joka ilta. Kovin hyvin se ei siltä onnistu, koska JUST SILLON on mulla riehunta-aika ja HALUAN, että Emäntä riehuu mun kanssa. Se on keksiny vaikka mitä konsteja mun hillitsemiseksi, mutta mä vaan hyppään syliin ja nuolen, nuolen, nuolen ja revin paitaa ja raavin ja raavin, että se toope tulis mun kans leikkimään. Joskus se nappaa mut kainaloon ja laittaa toiseen huoneeseen rauhottumaan!!! Oon mä siihenkin sopeutunu, en mä siellä huuda, vaikka mieli tekiskin. Mutta nyt on Emäntä keksiny konstin: Se älys ostaa mulle semmosen aika ison oikean naudan luun, joten nythän mulla onkin kunnolla tekemistä sen Emmerdalen ajan!!! Siinä kuluu kivasti aikaa, ku sitä luuta järsin. Enkä malttais lopettaa Emmerdalen jälkeenkään, mutta kyllä Emäntä sen luun ottaa multa pois (muilla herkuilla houkuttelemalla!) ja laittaa sen takan päälle seuraavaa iltaa varten.

Tänään aamulenkillä kyllä nappasin hangen alta ihan oman herkun: Ei Emäntäkään oikeen tiennyt, mikä se oli, mutta ei se poiskaan sitä multa saanut. Isäntä oli sitä mieltä, että se "keppi" oli hauen selkäranka. Isäntä oli savustanut ison hauen ja ne jämät oli sitten viety kompostiin, josta varmaan sitten linnut olivat  kuljettaneet sen rangan pellolle. Nyt näyttää Emäntä jännäävän mitä mun masulle tapahtuu, ku sen "kepin" söin.

Terv. Fiksu, The Luunjärsijä

Kyttäilyä

Moi vaan!
Kaikenmoista puuhaa on tullut harrastettua. Ainakin mä sillontällön vahdin Emännän laukkua - ettei se pääsis livahtamaan mihinkään ilman mua. Siis Emäntä. (Se laukku ei livahda ilman Emäntää.) Ja lintulaudalla käy välillä orava. Sitä pitää kyttäillä ihan nenä kiinni ikkunassa. Ja sitte on toinen ikkuna, josta mä päivystän, millon pikkupojat tulee ulos leikkimään. Ja ku ne tulee, mä huudan, haukun ja kiljun, ku mä tahtoisin mukaan. Joskus mä pääsen, joskus en.

Hyvin ollaan päästy Emännän kanssa lenkillekin tänä talvena, ku Emäntä osti ittelleen Icebugit, ni ei haittaa, vaikka lenkkireitti on jäässä. Ennen Emäntä tuppas olemaan aina perseillään, mutta nykyään se oon vaan mä, joka oon välillä kyljelläni ku mun hakkapeliitat ei oikein toimi. Joskus on sitte taas sellaset kelit, että mulle tulee ylimääräset painot jalkoihin. Kyllä silloin kunto kasvaa - ja mä osaan jo suosiolla mennä suoraan saunalle suihkuun, että saadaan lumipallot pois jaloista.

Emäntä on vähä laiskistunu. Se ei enää kauheesti viitti keräillä mun leluja pois lattialta. Se on pannu MUT töihin! Mun pitää ITTE kerätä lelut!!! Onko järkee??? Noh, Emännän ansioksi täytyy kyl sanoo, että saan mä joka lelusta namin, ku osaan kantaa sen laatikkoon.

No, tässähän mä vahdin Emännän käsilaukkua. Tiiätteks mikä paikka tää on?

...no täähän on Emännän kampauspöytä!!! Ihan hyvä vahtipaikka ;)

Tossa on toi lintulauta, jossa se oravakin välillä käy. Just äskenkin se orava siinä oli, mutta toi Emäntähän on jo niin vanha ja hidas, että eihän se ehtiny kuvata ajoissa. Orava häippäs.

Näkyykä poikia, näkyykö??? Oih ja voi, nyt ei vielä näy. Mutta jos mä täs kyttään koko päivän, ni varmana jossain vaiheessa näkyy :)

Ette kyl arvaa kuka tää sitte on ja mitä sen kuva tääl tekee. No, tää mortta on Piukkis ja se asustelee meillä, MEILLÄ! Se on kyl sen verran ilkee, että se saa olla vaan tuol yläkerrassa. Joskus mä saan mennä sitä moikkaamaan, mutta joka kerta se sohasee mua kohti ilkeesti tassuillaan - tekee semmosia karatepotkuja, että multa pääsee HAUKKU, Vaikka mä muuten en sitä yleensä haukukaan. Vähän mä oon kateellinen ku Emäntä vie sille hyvänhajusta ruokaa joka ilta ja aamu, eikä anna sitä ruokaa mulle. Mä saan vain kuivia nappuloita!