Uusi kaveri.

Mä kuulkaa uuvahdin illalla jo kasilta! Oli niin mahtavan mukava päivä, että ihan se otti voimille. Sukulaiskoira kävi mua moikkaamassa. Sen kanssa peuhattiin pihalla, ajettiin toisiamme vuorotellen takaa. Tää Tuisku on valkoinen paimenkoira ja se on jo tooooosi aikuinen! (Vähän yli puoltoista vuotta jo.) Sehän on sitte pikkusen isompi ku mä. Mutta kyl se tajus, että mä oon viel vauva. Ekan pihalla mellastamissession jälkeen me molemmat mentiin päikkäreille. Mä sain makkariin  mukaani ruokakipon ja vettä  ja ovi pantiin kiinni. Mä otin siel tirsat ja söin kuppini tyhjäks. Tuisku nukku keittiössä.

Mut päiväunien jälkeen Tuisku ei meinannu herätä ollenkaan. Mä yritin saada sitä leikkimään, mut se ei mitään välittäny. Mä anoin mahallani ja selälläni ja kaikella lailla kiemurtelemalla, mut se vaan makoili, eikä alkanu mitään mun kans. Sitte meille tulikin tupa täyteen ihmisvieraita, joten mulle tuli muuta puuhaa. Piti tervehtiä kaikkia ja kokeilla, jos joku ois suosiolla antanu roikkua lahkeissa. Höh, kukaan ei antanu! Yks berliininmunkin puolikas tipahti mun nenän eteen ja mä nappasin sen salamana hampaisiini. Mutta Emäntä pilas senkin ilon: väänsi mun leuat auki ja otti herkun pois. Ihmiset on joskus ikäviä!

Mutta tässä näätte mun kaverin, Tuiskun. Eiks okkii vähän suurempi ku mä? (Huomaatteks te mua?)