tiistai 29. lokakuuta 2013

Ihana Imurikaveri.

No nyt on mäsä tietsikka taas kunnossa, joten pääsen kertomaan uusia juttuja. Kaikkea kivaahan tässä on ehtiny tapahtua, vaikka kyllähän tähän olemiseen on jo tullut tutut rutiinit. Yhtenä päivänä Tuisku oli ollu koiranäyttelyssä ja tuli mulle näyttämään ruusukkeitaan ja kertomaan menestyksestään. Mä oon niiiiiiin ylpee, ku mulla on niin hieno (sukulais)kaveri!!! Emäntä kattelee muakin jo sillä silmällä, että JOS mäkin menisin joskus näyttelyihin...

IMUROINTIPUUHAT
Maila-mummolla oltiin taas saunomassa ja olin ihan vähällä törmätä siihen kattiin! Tosin mä en oikee ehtiny mitään huomatakaan, ku se kissa livahtikin toisesta ovesta ulos.
 Emäntä imuroi siellä mummolassa ja se puuha on mulle ihan herkkua. Mä rrrrrrrakastan imuria! Mä hypin sen ympärillä innoissani jo ennenkuin se alkaa hurista - ja varsinkin sitten kun se hurisee. Ja ku imurointi oli lopetettu ja imuri laitettu paikalleen keittiön nurkkaan, mä kävin vähän väliä heiluttamassa sille häntää. On se Ihana!
Mutta yhtenä päivänä Emäntä teki mulle katalan tempun: se imuroi kotona eteisessä, eikä antanu mun tulla imuria moikkaamaan. Mä ulvoin tuvassa koko imuroinnin ajan!!!
Onneks sit eilen sain olla mukana, ku imuroitiin koko tupahuusholli. Mä vaan hypin innoissani imurin ympärillä, enkä yhtään yritä tarttua siihen suuttimeen (mitä Emäntä ihmettelee) ja käyn välillä nuolasemassa sitä konetta. Ja oon koko ajan innoissani. Enkä edes sähköjohdosta ole kiinnostunu. Se hurina siinä vissiin on niin kotoista ja kaverillista.

SYSTERIN KUULUMISET
Yhtenä päivänä kuulin myös kuulumisia mun Elsa-siskostani. Emännät kertoivat meistä toisilleen suut vaahdossa ja nauroivat, kun ollaan niin samanlaisia. Ja tuntu Emännätkin olevan monessa asiassa samanlaisia: ainakin ne on hankkineet ihan samanlaisia tarvikkeita meille. Kopatkin samanlaisia ja työpaikoilla samanlaiset aitaukset yms. Hauskinta oli meijän käyttäytyminen autossa matkustaessa. Me kumpikin tykätään mennä koppaan innokkaasti, mutta ei millään tultais sieltä pois! Yhdestä asiasta mä oon ihan kateellinen systerille: se on päässy pentukouluun! Mutta arvatkaapa mitä? Siitä innostuneena mun Emäntä otti kans selvää, mitä mahiksia täällä Mäntsälässä olis ja - tadaaaaa! - mä pääsen perjantaina pentuleikkikouluun!!!  Iiiiiik, siellä mä nään muita pentuja ja saan leikkiä vertaisteni kanssa. (Ku toi Tuiskukin on jo niin aikuinen, ettei sitä huvita niin paljon leikkiä, ku mä haluaisin.)

HOITOTOIMET
Emäntä on antanu mulle matolääkettä, eikä se haittaa mua yhtään! Tai kyllä mä vähän yritän pitää hampaita tiukasti yhdessä, mutta Emäntä vaan kaivaa mun suun auki ja sit ruuttaa lääkkeen kurkkuun. No, en mä ole siitä moksiskaan. Saan kuulemma perjantaina rokotuksen - mitähän sekin tarkottaa? Mä kerron sit ku tiedän.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Nyt ei pukkaa päivitystä.

Meni meinaan tietokone pask...siis simahti viime viikolla. Se on ny huollossa ja tää näpyttely tällä Isännän iPadilla on niin hidasta, ettei päivityksestä mitään tuu. Emännältä meinaa mennä hermo tämmösen näpyttimen kans. Tää ehdottaa ihan vääriä sanojakin eikä halua kirjottaa mun omaa koirakieltä. Mut palataan asiaan, ku saadaan kone kuntoon. Hau hau!

maanantai 21. lokakuuta 2013

Apulaisena.

Mä oon innokas auttamaan kaikissa tilanteissa. Esimerkiks nuo ompeluhommat käy Emännältä joskus senverran hitaasti, että onhan siihen vähän vauhtia laitettava. Istahdan vain ompelukoneen tallan päälle, ni kyllä ompelukone ampasee! Emäntä ei oikein tykkää, ku tikki sitten menee yli kankaan, ku ampasu tulee niin yllättäen, mutta minusta se on hauskaa. Yritän olla siinä avuksi aina, kun ommellaan...

SAUNOMASSA
Olen avulias myös, kun käydään Emännän kanssa Maila-mummon kanssa saunassa viikonloppuisin. Autan Maila-mummoa riisumisessa (ja pukemisessa). Ei ne mua saunaan asti huoli, mutta mä oottelen pukuhuoneessa ihan kiltisti. Harmittaa vaan, ku ne laittaa kaikki vaatteet niin korkeelle, etten mä yletä niitä riepottelemaan. No, mut viimeks ne ei huomannu piilottaa mummon saappaita ja villasukkia, joten oli mulla vähän puuhaa... (ja naiset oli kyl tyytyväisiä, ku mä ihan nätisti vain puuhailin, enkä jyrsiny mitään rikki asti).

Maila-mummon kissaa mä en ole vieläkään tavannu, vaikka sen tuoksut siellä ihanasti leijailee. Se kuulemma pakenee aina makkarin ikkunan kautta ulos, ku mä tuun ovesta sisään. HÖH!

ARKAJALKA
Emäntä aina mua kehuu, ku mä olen niin rohkea. En pelkää mitään! Menen reippaasti tutustumaan ihmisiin, enkä pelkää koneiden ääniä. Esimerkiks sirkkeli ja kompressori on semmosia kovaäänisiä vehkeitä, mutta ei niitä tartte pelätä. Kerran mulla kyllä polvet notkahti, ku ekan kerran kuulin naulapyssyn pamauksen. Mutta hetihän siihen tottu, ku se pamahteli puoli päivää, ku miehet viimeisteli puuliiteriä.
Mutta eilen Emäntä antoi mulle leikkeihin tosipelottavan vehkeen! Mä en uskaltanu mennä sitä puolta metriä lähemmäks. Ja mä HAUKUIN, HAUKUIN JA HAUKUIN sitä. Ekan kerran Emäntäkin kuuli, että oon mä oikeesti KOIRA, ku osaan oikeesti haukkua. Joka haukahduksella mä liu'uin lähemmäks sitä vehjettä, ku mä satuin olemaan sellasen pikkumaton päällä, ja se liukui lähemmäs ja lähemmäs ja lähemmäs--- ja lopulta se vehje jäi melkein sen maton alle. Emäntä kehtas vieressä NAURAA ja kannusti vaan mua, että ei se pure, ota vaan, ei sitä tarvi pelätä, saat sä sillä leikkiä. No, ku mä aikani olin siinä riehunu ja jo ihan läheltäkin tutkinu (haukkuen) sitä kamalaa esinettä, ni kyllä mä sen lopulta uskalsin ottaa leikkeihin. Tassulla ensin vähän kokeilin ja sitte myös hampaillakin. Vähän aikaa sain sillä leikkiä ja sitten Emäntä pani sen talteen ja antaa varmaan mulle myöhemmin uudelleen. Emäntä sanoi mulle sen esineen nimenkin. Sen nimi on: kynsiharja!

KAAPPIJUMI
Mulle kävi lauantaina ohrasesti. Ensin riehuin leikin pikkupoikien kanssa ihan itteni väsyksiin ja sit Emäntä telkes mut makkariin "nukkumaan".  Arvatkaa nukuinko? Mähän siel vinguin aika aktiivisesti, ku pojat jäi leikkimään keittiöön. Kyllä mä välillä hiljenin, mutta välillä taas vinguin.
Sitten kun pojat oli jo lähteneet kotiin, emäntä tuli mua kattomaan. Mutta ei mua ollu missään!!! Emäntä ihan hädissään huusi mun nimeä, mutta mä en ollu makkarissa!  Emäntä meinas seota, ku ei se käsittäny, miten mä olin voinu häippästä, vaikka ovet oli kiinni. Se jo lähti juoksemaan ulos, ku aatteli mennä Isännältä kysymään, oisko se päästäny mut makkarista pois. Mutta ei se ehtiny montaa askelta mennä, ku mä älysin vinkasta. Emäntä tuli takas ja mä vinkasin uudelleen, jolloin se hoksas, että ääni tulee Isännän vaatekaapista. Emäntä avas oven ja -tadaaaaaa!- siellä mä olin!!! Mähän olin (tyhmyyksissäni) retuuttanu kaapin sisäpuolella ovessa roikkuvaa Isännän kylpytakkia ja tietysti niin innoissani, etten ollu ollenkaan tajunnu, että mähän jouduin kaapin puolelle ja vedin samalla perässäni oven kiinni. Enkä mä osannu sitä työntää auki. Sinne jäin!!! Mutta loppu hyvin kaikki hyvin.


keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Vauhdikasta menoa.

Mä oon kova poika nukkumaan. Mut mä keräänkin sillon aina voimia, että jaksan sit riehua. Eilenkin töissä nukuin melkein koko päivän; mitä nyt muutaman kerran tehtiin pikkulenkki ulkona. Ku pääsin töistä (siis ku Emäntä malttoi lähteä pois töistä), mulla oli niin paljon virtaa, ettei se raaskinu mua heti laittaa koppaan. Niinpä mä sain temmeltää vartin verran nurmikolla - mutta oli se aika haastavaa, ku siinähän pitää olla hihnassa, ku iso tie menee vieressä ja paljon autoja. Mutta silti mä menin niinku joku propelli, aivan pöhkönä ympyrää ynnä muita kuvioita. Emäntä aina välillä purki sitä hihnasotkua, minkä sain aikaan. Ei mun vauhti ollu yhtään laantunu sillonkaan, ku Emäntä nosti mut autoon ja koppaan. Mutta ei se mua haitannu, mulla oli siellä tikku, jota sain jyrsiä ja sit nukuinkin koko kotimatkan. Ja illalla mä taas otin uudet spurtit kotona, mutta enpä viitti sitä tässä erikseen selittää. Samaa kohellusta...

JÄLLEEN UUSI KAVERI
Tapasin sunnuntaina taas uuden koirakaverin, yes! Tää Mona on myös tyttö niinku mun kaikki edellisetkin kaverit. Mut tää on vielä suurempi kuin Tuisku (ja vanhempikin - jo yli 3-vuotias). Väri on musta ja rotu on suursnautseri. Ei se minusta paljon piitannu, ku sillä oli pallo, jota se rakasti yli kaiken. Mutta sain mä sen vähän juoksemaan, ku oikein anelin. Pikkasen mun piti välillä vingahdella, ku se oli niin iso, että vähän sitä varotin, ettei juoksis mua ihan kumoon. Oli meillä ihan kivaa - ja sen jälkeen mä taas NUKUIN.

Tässä Mona ja minä:



KILJUNTAA
Mähän oon aika hiljanen kaveri (mistä Emäntä on ilonen). Emmä oikein varsinaisesti hauku missään tilanteessa ja murisenkin vain leluilleni (ahkerasti) ja Emäntää haukun joskus, kun se ei anna mun napsia multaa kukkapurkista tai järsiä silitysraudan johtoa tai jykertää mattoa. Aina se kieltää ja sillon mä kitinähaukun, mutta se on niin tomerana, että pakko mun on aina luovuttaa... (mitään kivaa ei saa tehdä!!!).
Mutta sunnuntaiaamuna mä pääsin pesulle. Se oli kivaa, suihkuttaminen on ihan mukavaa, ku siihen olin jo Kasvattajan luona tottunu. Ja föönauskin meni ihan hauskasti, ku Emäntä oli ostanu uuden föönin ja se oli nopee ja tehokas - siis se fööni, Emäntä ei niinkään. Mutta sitten PÄÄSIN kynsienleikkuuseen. Kyllähän mä siihenkin olin ennen tottunu, mutta vissiin se nyt oli vähän honteloa touhua, ku mun oli pakko kiljua. Mä kiljuin niin paljon kuin kurkusta irtos, mutta arvaa auttoko se. Ei auttanu! Kahden kynnen ajan kiljuin, mutta Emäntä vain jutteli lempeesti ja sanoi, ettei näitä enää montaa ole, joten ole nyt vaan hiljaa. Ja niin mä sit aattelin, että koska ei se homma kuitenkaan yhtään sattunu, ni kai mä voin lopettaa sen kiljumisen. Ja hyvä olikin, nopsastihan ne kynnet sit oli leikattu.

UUSIA OPPEJA
Mä osaan jo pikku juttuja. Ainakin mä osaan käskystä istua. Sitä on kyl vähän vaikea testata, ku niinku oonkin jo kertonu, mä istahtelen aina ku pysähdyn, ni ei kukaan meinaa ehtiä käskemään. Mutta kyllä mä osaan!
Ja sit ku Emäntä lähtee ulos ja näyttää kämmentä ja sanoo odota, mä tiedän, ettei mun kannata lähtee sen perään juoksemaan: siinä on vaara, että jään oven väliin. Sillon jään kiltisti sisälle ja otan sen sit yleensä levon kannalta ja meen koisimaan.
Ja Fiksu tänne-käskyä mä myös tottelen jo melko sujuvasti. Yhtenä päivänä Emäntä testas sitä, ku leikittiin nurmikolla ihanan pikkupojan, Noelin (1v5kk), kanssa. Aina ku mä juoksin Noelia kohti ja juuri ku olin saavuttamassa sen, Emäntä huusi Fiksu tänne, mä tein salamana u-käännöksen ja pinkasin Emännän luokse. Ja melkein joka kerta sain pikku namin.
Kyllä musta vielä fiksu tulee......ai, niin, mähän oonkin jo!!!


sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Uusi kaveri.

Mä kuulkaa uuvahdin illalla jo kasilta! Oli niin mahtavan mukava päivä, että ihan se otti voimille. Sukulaiskoira kävi mua moikkaamassa. Sen kanssa peuhattiin pihalla, ajettiin toisiamme vuorotellen takaa. Tää Tuisku on valkoinen paimenkoira ja se on jo tooooosi aikuinen! (Vähän yli puoltoista vuotta jo.) Sehän on sitte pikkusen isompi ku mä. Mutta kyl se tajus, että mä oon viel vauva. Ekan pihalla mellastamissession jälkeen me molemmat mentiin päikkäreille. Mä sain makkariin  mukaani ruokakipon ja vettä  ja ovi pantiin kiinni. Mä otin siel tirsat ja söin kuppini tyhjäks. Tuisku nukku keittiössä.

Mut päiväunien jälkeen Tuisku ei meinannu herätä ollenkaan. Mä yritin saada sitä leikkimään, mut se ei mitään välittäny. Mä anoin mahallani ja selälläni ja kaikella lailla kiemurtelemalla, mut se vaan makoili, eikä alkanu mitään mun kans. Sitte meille tulikin tupa täyteen ihmisvieraita, joten mulle tuli muuta puuhaa. Piti tervehtiä kaikkia ja kokeilla, jos joku ois suosiolla antanu roikkua lahkeissa. Höh, kukaan ei antanu! Yks berliininmunkin puolikas tipahti mun nenän eteen ja mä nappasin sen salamana hampaisiini. Mutta Emäntä pilas senkin ilon: väänsi mun leuat auki ja otti herkun pois. Ihmiset on joskus ikäviä!

Mutta tässä näätte mun kaverin, Tuiskun. Eiks okkii vähän suurempi ku mä? (Huomaatteks te mua?)





perjantai 11. lokakuuta 2013

Liputuspäivä.

Eilen aamulla ennen töihin lähtöä Emäntä veti lipun salkoon. Meinasin lentää ihan seljälleni, ku kattelin sitä touhua. Emäntä oli sitä mieltä, että ei mun ois tarvinnu olla ihan nenä kiinni tangossa. (Emäntä oli kyl ihan tyytyväinen, ku ei mun hampaat ollu kiinni siinä lipussa. No, sen verran mäkin ymmärrän, että mähän oisin joutunu koko päiväksi sinne lipputangon nupin päälle, jos oisin siinä lipussa roikkunu.)

Työpäivän aikana kävi monta asiakasta. Mä alan jo oppia, että kun ovikello soi, tulee joku sisään. Tuun aina moikkaamaan  ja vingahtelen aitaa vasten, ku ei mua heti päästetä ihmisten jalkoihin. Usein kyllä saan sit luvan tulla "ihmisten puolelle" riehumaan. Vastaanotan kaikki innokkaasti! Mutta en mä kauaa jaksa - melkein aina nukahdan, kun ihmiset alkaa jutella omia asioitaan ja unohtaa mun hellittelyn. (Emäntä on salaa tyytyväinen, ku mä en hauku!!!)

Monta kertaa päivässä käydään kävelyllä siinä työpaikan lähettyvillä. Autoja siinä huristelee ja välillä sataa vettä, mutta mitäs siitä. Ei haittaa.

Töitten jälkeen Emäntä käy välillä kaupassa tai jossain. Mä oottelen autossa, omassa kopassani. Kaikessa rauhassa. Ei mua yhtään itketä. Joskus mulla on joku tikkukin siellä järsittävänä, mutta useimmiten mä vain nukun.

Kotona mulla on kivoja pehmoleluja. Arvatkaa, mitkä näistä on leluja ja mikä ei. (Siis MÄHÄN en ole lelu.) Ja yks lelu tossa on mun itse valitsema, arvatkaa mikä? (Voitte samalla arvata, montako kuvaa Emäntä joutuu napsimaan, että edes yhdessä mä olisin liikkumatta. Oon sen verran vauhtiveikko, ettei mua niin vaan saadakaan kameralle poseeraamaan.)

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Rennosti töissä.

Ramasi kyllä kauheesti eilen aamulla, ku piti töihin lähteä. Emäntä kyllä antoi mun nukkua kotona sen aikaa ku kävi ruokakaupassa, mutta puol ysiltä oli sit lähdettävä. Autossa olevaan matkakoppaan menen mielelläni - mutta en mä sieltä pois tahtois tulla...

Työpaikan pihan vieressä on kova liikenne. Mut en mä ollut moksiskaan. Kattelin vaan ohi huristavia autoja. Ja mopoja. Ja polkupyöriä. Ja joku kehtas huudattaa raivaussahaakin siinä korvan juuressa (kun hoiti ruusupuskia nurin), mutta ei mua poikaa mikään pelota.

Paitsi yks juttu: Mua tuli moikkaamaan yks ihana Koiratäti (tarkoittaa rouvaa, joka rrrrrrakastaa koiria). Mut mä kiljahdin, ku mä sen näin - luulin vissiin avaruusolioks!!! Onneks Emäntä hoksas pyytää, että Koiratäti ottais pyöräilykypärän pois päästä. Ja silloin mä syöksyin salamana sen luo, ku ei se ollutkaan yhtään pelottava vaan aivan ihananihananihana!!!

Töissä on tyhmää, ku mä en saa järsiä silitysraudan johtoa. Aina kuuluu karmea EI! ku mä vähän yritän sitä hamuta. Mutta mä kokeilen vähän väliä uudelleen. Mut ei onnistu!!! Ei, ei, ei. (Pakko sit höyhentää vaikka Emännän työkassi. Se on kuulemma niin vanha ja hyvin palvellut - siis se kassi, ei Emäntä -, ettei haittaa vaikka mä sitä vähän käsittelisin. On se myös hyvä rentoutumispaikka - kuten ehkä kuvastakin näkyy, JOS EMÄNTÄ OSAA SEN TÄNNE LAITTAA.

Joo, tässä mä otan rennosti töissä. Tuo ompelukoneen pöydän jalka on kätsy tyyny. Tässä saa hyvät unet. Ei haittaa, vaikka kone hurisee... Ehkä onkin paremmat unet siinä hurinassa :)





tiistai 8. lokakuuta 2013

Nimeni on Fiksu.

On jäänyt tarkempi esittely tekemättä, kun kotiväki on ollut vähän epävarma, mikä nimekseni tulisi. Kyllä Fiksu on kuitenkin ollut melko varma alusta lähtien. Virallinen nimenihän on Sorbitol's Fiksu Fantti, joten kyllä Fanttikin oli kauan mietteissä mukana. (Ja lempinimeni on Ronsu.) Olen siis Fiksu ja uskon, että nimi on enne (ainakin Emäntä ja Isäntä ovat sitä mieltä!!!)

Minullahan on nyt musta pentukarva, mutta harmaa minusta sitten isona tulee. ISOKSIHAN mä kasvan: niin isoksi kuin vain kääpiövillakoira voi!!! Nyt painan 2,2 kg. Ja sit huom: olen uros!!!

Eilen illalla sain aivan valtavan hepulikohtauksen, jota kestikin varmaan puoli tuntia. Vilistin makkarin, olkkarin ja keittiön väliä sellaisella vauhdilla, että Emäntä kuvaili sitä sellaiseksi kun joku kärpänen joskus lentää pään ympärillä surraten niin ettei sitä ehdi nähdäkään, ääni vain kuuluu. Mä menin samanlaisella vauhdilla, töminä vain kuului - ja vain vilahtelin silmissä. Toki siinä vauhdissa välillä törmäilin pöydänjalkaan tms. mutta ei se vauhtia häirinnyt. Minusta taisi vain olla niin hauskaa palata kotiin, kun olin käynyt autoajelulla siellä Maila-mummolla ja Emännän työpaikalla. Mukavia paikkojahan nekin olivat, mutta olen kyllä kotiutunut nyt hyvin omaan kotiin.

Arvatkaa väsyttikö sit? Mä nuuuukahdin jo ennen Emäntää sinne makkarin tuolin alle ja jossain vaiheessa yöllä siirryin viltille sängyn viereen. Koko yönä en heränny. Viideltä oli pakko nousta, ku kello soi. Kävin sit heti ulkona asioilla, molemmilla.

Emäntä yritti mulle eilen opettaa istumista, mutta se oli aika haastavaa, ku mähän istun koko ajan (silloin kun en juokse, nuku tai leiki). Nauruksihan se meni. Ja sit ne namipalat oli niin pikkusia, että olisin tarvinnut suurennuslasin, että olisin ne löytäny! Ne meni vissiin vaan hampaankoloon, ku ei niitä maastakaan löytyny, vaikka kuinka nuuskutin.




maanantai 7. lokakuuta 2013

Alan oppia talon tavoille.

Aika nopsasti opin, että ei kannata vinkua sillä aikaa kun Emäntä on vessassa. Kun vinguin, ei se meinannut tulla pois ollenkaan. Kun välillä vedin vähän henkeä, niin sittenhän se tuli. Nyt en sano enää mitään, vaikka se menee vessaan. Sehän tuleekin sieltä äkkiä pois!

Samoin, kun Emäntä lähtee ulos. Kyllä mä pikkasen kiljasen, mutta sen jälkeen meen vaan makkariin ja yritän nukkua - tai sitten mä painin mun pehmoisen petin kanssa. Se sit on ihana painikaveri, pehmeä ja kevyt ja kova vastus kuitenkin, kun se hyökkää välillä niin, että jäänkin sinne alle. Sitten ravistelen sitä niin, että kyllä siltä pian nirri lähtee...

Eilen oltiin myös haravoimassa. Sain olla mukana Emännän ja Lukaksen (4 v.) kanssa. Koivunlehdet ja männynkävyt ja pikkurisut on kivoja naposteltavia. Ja kyllä olis housunlahkeetkin, mutta jostain syystä Emäntä pökkii mut pois lahkeiden kimpusta. Tyhmä! Haravoinnin jälkeen nukuin niin makeesti, etten edes huomannut, että Emäntä kävi välillä hoitelemassa jotain kanervien istutuksia ja muita ulkopuuhia ilman mun apua!!!

Eilen kävi myös ihana neitikoira! Se oli vähän vanhempi kuin minä, mutta ei se haitannut - ja sekin oli jopa samaa rotua kun minä, kääpiövillakoira. Kaunis, persikanvärinen. Kyllä meillä oli hauskaa. Vilistettiin nurmikolla niin että ihmisten silmissä vain vilisi. Ihanaa, että se lupasi tulla jonakin viikonloppuna uudelleenkin. (Arvatkaa, nukuttiko mua sen vierailun jälkeen?)

Eilen illalla nukkumaan meno kävi jo aika rutiinilla. Vähän yritin vielä ruikuttaa sänkyyn, mutta kun se ei tuottanut tulosta niin köllähdin sitten tutulle viltille sängyn viereen. Puoli kolmelta sit pökin Emännän hereille, että pääsin käymään pisulla ulkona. Vähän satoi vettä, mutta se ei mua haitannut, emännän yöpaitaa ehkä vähän enemmän. Aamulla kun Isännän kello soi viideltä, pääsin taas ulos ja hoidin molemmat asiat saman tien. Ai nii, täytyy tässä nyt moittia tuota Emäntää, ku se oli eilen vähän hidas: kyllä se jo puki takin päälle mun riehumisleikkien jälkeen viedäkseen mut asioille, mutta jäi kuitenkin pariks sekunniks viel katsomaan jotain tähtitanssia!!! Mähän sit jouduin kusasemaan ja kakkimaankin saman tien keittiön matolle. Tommoset tanssiohjelmat pitäs kieltää! (Veihän se mut sit ulos ja mä yritin sielläkin vähän kykkiä ja tiristää, ettei Emännälle tulis paha mieli - mutta se vaan hymyili, joten ei tässä sen suurempaa paniikkia ole.)

Eilen tehtiin myös pikkanen hihnalenkki tuon Kellarinmäen ympäri.  en ainakaan yhtään kiskonu, mut toi Emäntä tuppas mua vähän kiskomaan. No, ei kovasti, mut silleen vähän nykien. Mä en kauheesti viel ois halunnu kulkea outoa polkua. Mutta kun tuttu, haravoitu, piha-alue tuli vastaan, mä tajusin, että eihän me mihinkään maailman ääriin oltukaan matkalla ;)

Tänään kuulemma mennään tutustumaan Emännän molempiin työhuoneisiin. Ensin aamupäivällä isoon työhuoneeseen täällä kotona ja sit iltapäivällä pikkuiseen Mäntsälässä. Ja siinä välissä käydään myös moikkaamassa Maila-mummoa, joka on Emännän äiti. Näänköhän mä myös Maila-mummon kissan???
Kääk!!!

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Muutto uuteen kotiin.

Eilen matkustin uuteen kotiini Mäntsälään. Matka sujui oikein hyvin. Yhtään en kitissyt ja kaksi tuntia nukuin aluksi kuin tukki. Sitten kun aloin vähän virkistyä poikettiin sivutielle, jossa sain käydä pisulla. Kuljin hihnassakin kuin vanha tekijä, sain kovasti kehuja Emännältä ja Tyttäreltä. Pisun jälkeen takaisin autoon ja motarille. Emäntä syötti nappuloita häkin pinnojen välistä - mutta oli se vähän hidas: olisin mielelläni ahminut vähän nopsemmin. Pikkasen sitten inahtelin, ennenkuin taas uni voitti.

Uudella kotipihalla vähän jännitti lipputangon narun napsahtelu tuulessa, mutta äkkiähän siihenkin tottui.
Emäntä alkoi kutsua minua pissa-automaatiksi, kun osaan pissata aina kun minut lasketaan maahan nurmikolle. (Ja kakkaankin yhtä hienosti!) Mietin tässä, että en taida viitsiä sisälle pissata ollenkaan - ainakin jos Emäntä vie minua ulos yhtä ahkerasti kuin tähänkin asti: aina nukkumisen tai leikkimisen jälkeen. Syömisen jälkeen ei oikein voi, kun hampsasen ruokaa vähän väliä ruokakupin ohi juostessani. Olen kova poika juoksemaan!

Vieraitakin kävi mua moikkaamassa heti, kun olin ensin tutustunut yhteen huoneeseen. Vieraita kävin vain pihalla tervehtimässä, kun Emäntä ei halunnut mitään ahtaan paikan kammoa sisälle. Mutta pihalla on mukava tavata vieraita. Olen reipas poika ja kipitän heti moikkaamaan, kun joku tulee. Kaikki haluavat minua silittää ja minä haluan pussailla kaikkia.

Iltaan mennessä olin jo tutustunut pariin muuhunkin huoneeseen, joten oli hauskaa miettiä, missä nukkuisin. Tai ei se niin hauskaa ollut. Olisin halunnut sänkyyn!!! Mutta ei mua päästetty. Eikä Emäntä oikein edes tiedä, missä alkuillan sitten nukuin, mutta yöllä olin kuitenkin siirtynyt ihan Emännän sängyn viereen viltin päälle. Kolmen maissa pökin Emäntää ja sain kuin sainkin sen heräämään ja kantamaan pihanurmikolle - ja pissa-automaatti toimi moitteettomasti. Sitten jatkettiin unia aamuun asti. Taisi olla puoli kuusi, kun isännän kello soi - ja taas mua vietiin pihalle!

Tästä se uusi aikakausi lähtee rullaamaan. Mitähän uutta tänään tapahtuu? Ainakin nyt pääsin taas yhteen uuteen huoneeseen: tänne yläkertaan, jossa Emäntä tätä tekstiä naputtelee tietokoneelle. Ei mua täällä toimistossa mikään kiinnosta, vetelen hirsiä ;)

tiistai 1. lokakuuta 2013

Emäntä on oppivainen :)

Emäntä sai tyttäreltään vinkin, että pv/kellonaika pitää muuttaa asetuksista. Heh, helppoa kuin heinänteko??? No, EI!!! Sen asetus-kohdan löytämiseen meni ensin puoli tuntia. Sitten sieltä napsahti miljooooona aikavyöhykettä ja koska ei järki (=tieto) riittänyt, mikä aikavyöhyke olis oikea, niin piti sitten ihan vain hakuammuntana kokeilla, milloin kello ja päivä napsahtaa oikein. Emäntä jo luuli, ettei sieltä oikeaa löydykään, mutta...TADAM: nyt taitaa olla lukemat oikein???!!!
Ja oppihan se Emäntä myös vaihtamaan väriä. Ei se ihan pöljä ole(kaan) ;)