Onnen päivät

Nyt on kuulkaa elämä mallillaan. Mä oon saanu kotiin uuden kaverin, Depin, joka asuu meillä koko syyskuun ajan. Depi on nii-iin söpö ja ihana shetlannin lammaskoira ja me ollaan tosihyviä kavereita. Käydään pari kertaa päivässä vähän pidemmällä lenkillä ja monta muuta pikkulenkkiä siinä välissä. Emäntä kehuu Depiä ku se on hihnassa rauhallinen eikä vedä eikä kohella eikä kuseksi koko aikaa. (Onks joku muu jotenkin koheltaja?)

Ne ajat ku ollaan kaksistaan kotona, me vaan nukutaan. Ku Emäntä tulee kotiin, me riemastutaan ihan vauhkoiksi, vaikka Emäntä yrittääkin meitä hillitä. Mutta ku Isäntä tulee, ni villiinnytään kyllä silloinkin, mutta sen lisäksi Depi haukkuu sitä pontevasti. Emäntä on ennen ollu sitä mieltä, että meikäpoika on kova haukkumaan, mutta nythän se kuulee, etten mä niin paljo haukukaan. Depi haukkuu enemmän. Mutta Depin haukku kuulostaa semmoselta hyväntahtoselta ja lempeältä (paitsi sillon ku se haukkuu kissalle!) ku taas mun haukku kuulostaa aina kauheen vihaselta. Emmä mikään vihanen oo, mullon vaan miähekäs ääni!!!

Mä oon yrittäny tyrkyttää Depille mun leluja, mut ei se niitä huoli. Yhtään se ei lähe mun perään, vaikka mä yritän houkutella sitä jahtaamaan mua. Se on kai sit niin vanha, ettei leluleikit huvita. (Se on siis 9 vuotta.) Mutta kyllä se välillä pyytää mua nujutukseen mukaan. Sillon me vähän painia nujuutetaan - hampsitaan toisiamme kaulakarvoista ja pikkasen ajetaan toisiamme takaa. Joskus me molemmat reuhataan kilpaa Emännän tai Isännän kanssa. Mutta siinäki kohtaa Emäntä aina kehuu Depiä ku se ei nipistele edes reuhatessaan, ku mä taas en millään osaa olla nipistelemättä ku mä innostun.

Sit illalla ku me ängetään molemmat Emännän syliin telkkarin ääreen, ni Depi ei nuole!!! Se vaan hengittää Emännän korvaan tai naamaan, mutta ei nuole! MITEN se pystyy olemaan nuolematta??? Mä nuolen AINA ku pääsen kielenmitan päähän!!!

Tässähän nämä tärkeimmät tämän hetken uutiset!

Terv. Fiksu. The Pusu-Villa.